perjantai 30. maaliskuuta 2018

AAC-työpaja vanhemmille

Sateenkaaren puheterapiassa käyvien lasten vanhemmille järjestettiin 20.3.2018 AAC-työpaja.  Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiokeinot (AAC) sisältyvät monen lapsen kuntoutukseen. Vanhempien rohkaisu ja opastus AAC-polun kulkemiseen on osa puheterapiaa. AAC:n monipuolisuus ja sen laajat käyttömahdollisuudet aukenevat perehtymisen myötä.  Kokemusten kautta löytyy myös AAC:n vuorovaikutusta vahvistava voima ja kasvu.

Arkikeskusteluun ja kommunikaatioon perehtyvä työpajailta oli järjestetty Sateenkaaressa jo aikaisemmin. Tällä kertaa aihepiiri oli leikkisä. Tarkoituksena oli antaa vanhemmille ideoita siihen, miten liittää kuva- ja viittomakommunikaatiota kotona lapsen kanssa yhteisiin leikki-, peli-, laulu- ja kirjanlukuhetkiin.

Esimerkiksi Maisa-kirjaan liitetty kuvatuki tuo kuvakommunikaation luontevasti mukaan lukemiseen. Osoiteltavat lisäkuvat voivat toimia yksittäisinä tai niitä voidaan yhdistää pieniksi lauseiksi.


Kuva- ja viittomatuki sopii monenlaisiin kirjoihin. Kirjoja voi tehdä eri aihepiireistä itsekin. Kuvassa eläinviittomakirjat on tehty Papunetin avulla.


Musiikki- ja lauluhetkiin voi liittää laulukuvia ja viittomia.


Ilta toteutettiin messutyyppisesti. Vanhemmat saivat kuljeskella ja tutkia esille koottuja materiaaleja. Puheterapeutit auttoivat vanhempia suunnittelemaan perheen käyttöön sopivaa materiaalia. Yhdessä valmistettiin kotiin viemisiksi kuvitettuja kirjoja, leikkikuvia, laulukortteja ja peleihin sopivia kommunikaatiotauluja.

                                                                 Vauvanhoitoleikki

                                                                   Ryhmä Hau -leikki

Meripelastuskoira Köpin lääkärileikki


Ilta oli kiva ja kiinnostava. Vanhemmat saivat tietoa myös tukiviittomien opetuksesta, VSSHP:n Tikoteekin kommunikaatioapuvälinearvioinneista ja Papunetin kuvatyökalun käytöstä. Puheterapeuteilla oli myös takataskuissaan paljon sovellettavaa tukiviittomaopinnoistaan ja uusimmista kuvakommunikaatio- ja vuorovaikutuskoulutuksista, joihin he olivat yhdessä osallistuneet Kehitysvammaliitossa ja Kipinäkeskuksessa Helsingissä.

Kiitos mukavasta yhdessäolosta! Pauliina, Julia, Camilla ja Marjaana -puheterapeutit


torstai 8. maaliskuuta 2018

Vesipeuhua



Talven paukkupakkasten aikaan Kylpylä Caribian lämpimässä pyöreässä porealtaassa vesipeuhuiltiin. Terapiayhdistys Sateenkaari ry järjesti tapahtuman 12.2.2018 Sateenkaaren fysioterapiassa käyville vauvoille ja pienille lapsille äiteineen. Lapsia oli paikalla kolmetoista kahdessa eri ryhmässä. Fysioterapeutit Tanja, Eija ja Elina toimivat peuhuryhmien vetäjinä. Kivan yhdessäolon ja tapahtuman kylpylätunnelmissa mahdollisti yhdistyksen saama avustus.


Tarkoituksena oli tutustuttaa lapsia veteen ja arvioida allasterapian toimivuutta, sillä fysioterapiasta osa voi toteutua allasterapiana. Osa pienimmistä polskuttelijoista ei ollut koskaan ollut uima-altaassa. Alkunimileikin jälkeen vuorossa olikin rauhallista veteen tutustumista. Jokainen sai kokeilla uinnin apuvälineitä ja ihmetellä vesitaikapalloja. Liikkumista vedessä kokeiltiin myös yhdessä laulaen ja leikkien.

Jokainen pieni uimarinalku sai muistoksi oman kylpylelun. Uinnin jälkeen maistuivat hedelmät ja smoothiet. Palaute sai kovasti kiitosta osallistujilta. Tarkoitus onkin toteuttaa uusi vastaavanlainen tapahtuma myöhemmin uudelleen.









sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Terapiayhdistys Sateenkaari ry 20 vuotta

Vuonna 2017 oli aika viettää Sateenkaaren 20-vuotisjuhlaa. Vuoden päätapahtuma 20 v Juhlaseminaari järjestettiin yli sadalle kutsuvieraalle 7.9.2017 Turun Forum Marinumissa iltatilaisuutena.



Tilaisuuden avasivat yhdistyksen puheenjohtaja Ulla Salon, toiminnasta vastaavan johtajan Eija Tikakosken ja Camilla Wennströmin tervetuliaissanat. Juhlapuhujaksi kutsuttu emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen piti liikuttavan ja mieliinpainuvan luennon. Sateenkaaren historiaa, yhdistyksen perustajajäseniä, kunniajäseniä ja nykyistä henkilökuntaa esiteltiin kronologisen kuvakavalkadin muodossa. Tilaisuudessa oli myös musiikkia ja mielikuvia lasten maailmasta. Suuret kiitokset Liisa Keltikangas-Järviselle, osallistuneille, järjestelyistä vastanneille ja Forum Marinumin avuliaalle henkilökunnalle! Kiitämme myös runsaista huomionosoituksista, jotka käytetään kokonaisuudessaan loppukeväällä 2018 järjestettävään 20 v -asiakastapahtumaan Seikkailupuistossa.




Juhlaillan kruunasi coctailtilaisuus. Studio Brahen valokuvaaja Ari Peuhu valokuvasi kaikki osallistujat punaisella matolla gaalatyyliin.


Terapia-asema Sateenkaaren henkilökunta.



Juhlavat puheterapeutit...




... fysioterapeutit...

                                               
                                                                ...ja toimintaterapeutit.

Turun yötaivas sai vielä illan päätteeksi kuulla iloiset eläköön-huudot. Eläköön Terapiayhdistys Sateenkaari ry ja yhteiset vuodet!