lauantai 20. lokakuuta 2018

Sateenkaari jatkaa Kelan palveluntuottajana

Lasten ja nuorten terapia-asema Sateenkaari jatkaa Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana myös uudella sopimuskaudella 1.1.2019 alkaen. Avoterapian yksilöterapiamuotoina ovat puheterapia, toimintaterapia, fysioterapia ja allasterapia.

Terapiasuhteen oleellinen perusta on luottamuksessa.  Luottamuksen synty vaatii aina oman aikansa ja omat tekonsa. Terapeuttina tuntee usein kiitollisuutta, kun saa olla lähellä ja läsnä kuntoutujan elämässä. Toimiva yhteistyö lapsen, terapeutin ja lapsen perheen välillä rakentuu vähitellen, vaatii runsaasti työtä, aikaa, jatkuvuutta.

Sateenkaari on toiminut Kelan palveluntuottajana jo 20 vuoden ajan. Monia hienoja kuntoutustarinoita ja kuntoutujia, Sateenkaaren todellisia "Supersankareita",  on mahtunut noihin vuosiin. Mikä on Sateenkaaren aarre? Missä se on? Sateenkaaren aarre löytyy kuntoutujien ja terapeuttien yhteisistä tarinoista. Jokaisen itsessään arvokkaan tarinan myötä terapeuteille on kertynyt mittavasti työkokemusta, vuorovaikutustaitoa ja osaamisen hiljaista tietoa, erityisosaamista. Sateenkaaressa terapeutit ovat kouluttautuneet aktiivisesti ja monipuolisesti lasten ja nuorten vaativaan kuntoutukseen. Erityiskoulutusta on hankittu monilla osaamista syventävillä, pitkillä koulutuksilla. Sateenkaaren erityisenä vahvuutena on fysio-, toiminta- ja puheterapeuttien sujuva kuntoutusyhteistyö, jota esimerkiksi lasten ja nuorten neurologinen kuntoutus ehdottomasti vaatii. Kokonaisvaltainen kuntoutujan huomioiva terapia on tuloksekasta. Se helpottaa myös kuntoutujien ja perheiden arkea. Terapiayhdistys Sateenkaari ry on panostanut myös kuntoutusvälineisiin. Työtilat ovat tilavat ja viihtyisät.  Yksi pikkupoika huudahtikin tänä syksynä tullessaan terapiaan: Sateenkaari on unelmatalo!

Pidämme oleellisena, että laatu, osaaminen, koulutus ja kokemus säilyvät edelleen perusarvoina yhteiskunnassa ja palveluntuottajien kilpailutuksissa. Huolta ovat herättäneet valtakunnalliset uutiset, että Kelan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on tänä syksynä johtanut laajasti terapiasuhteiden katkeamiseen. Me kaikki Sateenkaaren terapeutit olemme kilpailutuksen ratkettua helpottuneita, että voimme jatkossakin toimia Kelan vaativan kuntoutuksen piirissä. Yhteistyömme perheiden kanssa saa jatkua. Kehitämme edelleen hyvää osaamistamme, jotta parhaalla tavalla voimme vastata kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin.

Hyvää syksyn jatkoa!

Ulla, Tuula, Marketta, Minna, Lotta, Eija, Elina, Tanja, Julia, Marjaana, Camilla, Elina ja Jessica


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.