Kesäkuun aikana kannattaa rohkeasti kurkistaa Sateenkaaren alakerran näyttelyhuoneeseen. Tila on muuttunut pinkiksi Barbie-huoneeksi. Näyttelyssä voit ihmetellä, tutkia ja tietenkin antautua Barbie-leikkiin. Helsingin Kansallismuseon Barbie The Icon -näyttelyn innoittamana Sateenkaaren henkilökunta kasasi kokoon omat vanhat barbiensa.
Barbie viettää ensi vuonna 60-vuotisjuhlia. Barbie-leikit ovatkin olleet osa lasten leikkikulttuuria jo parin kolmen sukupolven ajan. Näyttelyn vanhimmat, nykynukkeja vaatimattomammat retro-barbit ovat 1970-luvulta. Myös Barbien ystävä Ken löytyy näyttelystä, nuorekkain heistä soittaa levyjä dj:n hommissa. Kuvan pikkutytöt leikkivät 1990-luvun barbeilla. Merenneito-Barbien pitkä tukka taitaa kaivata juuri kampausta.
Tässä avajaispäivän ensimmäiset vieraat tutkimassa näyttelyä, kuvat julkaistu luvalla.
Äitelän pinkki meininki ei varmaankaan kaikkia innosta. Tasapuolisuuden vuoksi on varastojen ja vinttien kätköistä vielä etsinnässä Action-man ja muita voimasankareita. Muistaako kukaan esimerkiksi Veikka Vuorikiipeilijää kiipeilyvälineineen 1990-luvulta?